Tiedonkulusta ja Järviseudun Sanomien merkityksestä

Tällä viikolla jutustelin Karvalan nuorisoseuran talolla erään rouvan kanssa Virtaa Lappajärvelle-hankkeesta. Kerroin hankkeen kohtaamista haasteista, esimerkiksi tiedonkulkuongelmista. Joskus on nimittäin vaikeaa löytää tarvitsemaansa tietoa vaikkapa lappajärveläisistä yrityksistä tai seuroista, joskus mielenkiintoiselta kuulostavasta tapahtumasta kuuleekin vasta liian myöhään. Rouva huudahti hymyillen: ”laita vain kaikki tieto Järviseudun Sanomiin!”

Olen jo jonkin aikaa pohdiskellut Järviseudun Sanomien merkitystä Lappajärvelle ja Järviseudulle ylipäätään. Kun media on viime vuosien varrella siirtynyt entistä enemmän sähköiseen muotoon, on ihailtavaa, että paikallislehtemme tavoittaa yhä valtavan osan Järviseudun asukkaista. Itse en tunne ketään, jonka kotiin ei Järviseudun Sanomia tulisi. Laajan levikin lisäksi Järviseudun Sanomat on aidosti hyvä lehti. Juttujen taso on erinomainen: kun suuret valtakunnalliset lehdet tuottavat hirvittävällä vauhdilla huolimattomastikin kirjoitettuja artikkeleita, Järviseudun Sanomat tarjoaa huoliteltua kieltä ja aidosti alueen asukkaita kiinnostavia juttuja. Lisäksi JS on tavattoman tehokas mainoskanava alueellisille yrityksille ja loistokeino markkinoida alueen tapahtumia. Järviseudun Sanomat on arvokkaampi alueellemme kuin moni meistä ymmärtääkään.

Meillä on loistava paikallislehti. Miksi sitten viestintä ja tiedonkulku takkuaa Lappajärven alueella? Vastaus on yksinkertainen: on liikaa vaadittu, että kerran viikossa ilmestyvän lehden harteille sysätään käytännössä kaikki vastuu alueellisesta tiedottamisesta. Syventävään tiedonkulkuun paperilehti on tehokas, mutta joskus yksittäisen ihmisen voi olla vaikeaa etsiä paperilehdestä juuri sitä tietoa, mitä itse kullakin hetkellä etsii. Kerran luettu ilmoitus saattaa unohtua ja sitä voi olla vaivalloista löytää uudestaan. Haluttu tieto saattoikin löytyä edellisen viikon lehdestä, joka on mennyt jo paperinkeräykseen. Satunnaiset matkailijat eivät myöskään välttämättä tiedä paikallislehden olemassaolosta. Mökkiläisetkin saattavat jäädä lehden tavoittamattomiin. Allekirjoittanut jätti eilen Järviseudun Sanomat vahingossa talon portaille rajuilman raivotessa ulkona. Tänä aamuna lehti oli yhtä löysää mössöä.

Tällaisten syiden vuoksi Virtaa Lappajärvelle-hanke työstää nyt kesäkuukausina nettisivustoa, johon tullaan keräämään keskitetysti Lappajärven kunnan alueen yritys-, seura- ja järjestötiedot, sähköinen tapahtumakalenteri ja karttapalvelu. Kun tietoa tarvitaan, se on helposti saatavilla netissä juuri sillä hetkellä. Sivustosta tehdään mobiiliystävällinen, joten sitä voi käyttää myös älypuhelimella, missä vain, milloin vain. Koska Lappajärven alueen väestö ikääntyy ja moni iäkkäämpi ihminen kokee netin käytön monimutkaiseksi, pyritään sivustosta tekemään mahdollisimman helppokäyttöinen ja ilmeeltään selkeä. Sivuston tavoitteena on paikata sellaisia tiedonkulun aukkoja, joita perinteisen median on haastavaa täyttää. Järviseudun Sanomilla tulee kuitenkin olemaan jatkossakin ratkaiseva rooli tiedonkulussa Lappajärvellä. Kaksi tehokasta, toisiaan tukevaa viestintäkanavaa on parempi kuin yksi.

Uusi nettisivusto lanseerataan alkusyksystä.

"Yhteen hiileen puhaltamisen" haasteista

Lappajärven maisemanhoitohankkeen alkukesän yleisötilaisuudet ovat pian pulkassa. Viime viikolla pidettiin ensimmäinen tilaisuus Kirkonkylän maisematilanteesta Taavintuvalla, ja eilen Pro Agrian Riikka Asunmaa esitelmöi Lappajärven maisema-arvoista ja maisemanhoidon suunnittelusta vuorostaan Itäkylän kylätalolla. Mielenkiintoista alustusta seurasi ajoittain kiivaskin yleisökeskustelu, jota seuratessa jäin pohtimaan "yhteen hiileen puhaltamisen" haasteita Lappajärvellä. 

Virtaa Lappajärvelle-hankkeen on tarkoitus lisätä Lappajärven kunnan alueen toimijoiden välistä yhteistyötä, parantaa tiedonkulkua ja luoda yhteisöllisyyden tunnetta. "Yhteen hiileen puhaltaminen" on meille kaikille tuttu sanamuoto, jolla kuvataan esimerkillistä yhteisöllisyyttä. Lappajärven kohdalla yhteen hiileen puhaltaminen on sitä, että yksittäiset kuntalaiset, kylät, yrittäjät, seurat, järjestöt ja kunnan tahot kokisivat, että he yhdessä pyrkivät vaikuttamaan yhteisiin asioihin positiivisella tavalla. Yhteisöissä ja yhdessä tekemisessä on voimaa. Tarvitsemme "me"-henkeä, jonka avulla on hyvä lähteä kohtaamaan suuriakin yhteiskunnallisia haasteita. Yhteen hiileen puhaltamisessa mielikuvillakin voi olla suuri merkitys: me suomalaiset koemme yhteenkuuluvuutta esimerkiksi kansainvälisten urheilutapahtumien aikana, eivätkä satojen kilometrien etäisyydet tai erilaiset asuinympäristöt merkitse silloin mitään. Olemmehan kaikki suomalaisia. 

Itäkylä on loistava esimerkki siitä, mitä yksittäisen kylän sisäisellä yhteen hiileen puhaltamisen kulttuurilla voi saada aikaan: upea kylätalo komeilee kauniisti hoidetulla rannalla, kylällä on hienot nettisivut, tiedonkulku kyläläisten välillä toimii. Tähän pitäisi muidenkin kylien pyrkiä. On kuitenkin tavallista, että pienissä yhteisöissä yhteen hiileen puhaltaminen osoittautuukin haasteelliseksi. Yksittäiset riitaäänet pääsevät kuulumaan selkeämmin ja eripuraa voi syntyä pienistäkin asioista. Joskus taakkana ovat myös edellisten sukupolvien väliset kiistat, jotka kulkevat ajan saatossa mukana. Se on luonnollista, mutta valitettavaa. 

Pienillä paikkakunnilla ei pitäisi olla varaa eripuraisuuteen. Kun väestö vähenee maaseudulla, olisi yhä tärkeämpää pystyä panostamaan laajempaan alueelliseen kehitykseen yhteisvoimin. Aktiivinenkaan kylä ei pärjää yksin. Pienet kylät tarvitsevat tukea laajemmasta kokonaisuudesta: toisista kylistä, seuroista ja järjestöistä ja kunnista. Puhun kunnista monikossa, sillä kuntauudistuksen myötä tullee yhä selkeämmäksi, että meidän on pystyttävä tulevaisuudessa ajattelemaan entistäkin laajemmin ja alueellisemmin. Kuntarajaan tuijottaminen on eilispäivän asia jo nyt, kun puhutaan esimerkiksi matkailun kehittämisestä. Alueelliset toimijat on saatava puhaltamaan yhteen hiileen. 

Luonnollista on, että kun puhutaan laajemmista alueellisista kokonaisuuksista, joihin kuuluu monen monta toimijaa, erimielisyyksiltä ei voi koskaan täysin välttyä. Eri tahoilla on erilaisia intressejä. Näistä voi syntyä hankaliakin tilanteita. Eilen Itäkylän kylätalolla ottivat yhteen kyläläiset ja Lappajärven kunnan edustajat. Tällaisissa tilanteissa olisi tärkeää muistaa, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. Asioiden selvittämisen on pakko perustua molemminpuoleiseen kunnioitukseen ja toisen osapuolen kuuntelemiseen: muuten riitojen setviminen aiheuttaa vain kurjia tunteita kaikissa osapuolissa. Keskustelun on oltava rauhallista ja rakentavaa, siitäkin huolimatta, että pöydällä olevat asiat saattavat kuumentaa tunteita. Jos asioita ei saada puhumalla selvitettyä, tulee intressejä ajaa virallisia teitä pitkin. Päätöksenteon hitaus voi olla turhauttavaa, mutta ainakin asiat saadaan silloin päätetyksi. On kaikkien etu, että vuoropuhelu pysyy asiallisena ja keskusteluyhteys säilyy. 

Eilisen tilaisuuden jälkeen seurailin kylätalon rannalla leikkiviä lapsia. Ilma oli tyyni ja lämmin. Pohdin erään tilaisuuteen osallistuneen itäkyläläisen kanssa sitä, kuinka hankalaa varsinkin kylien välisen yhteisöllisyyden edistäminen on Lappajärvellä, kun järven rannan toiselle puolelle on niin vaikea huutaa. Yhteen hiileen voi kuitenkin puhaltaa, vaikkei kaikesta oltaisikaan samaa mieltä. Meidän on löydettävä yhteisiä intressejä ja kuunneltava toisiamme. Muita vaihtoehtoja ei ole.

Lappajärven maisemanhoitohankkeen viimeinen alkukesän yleisötilaisuus pidetään tänään Karvalan nuorisoseuran talolla klo 18 alkaen.

Maisemasta ja yhteisöllisyyden tärkeydestä

Sain viime viikolla sähköpostia huolestuneelta lappajärveläiseltä. Asia koski Ylipään uimarantaa: kirjoittaja kertoi rannan olevan todella pahasti kaisloittunut. Juuri tämä uimapaikka on erittäin suosittu sekä lappajärveläisten että alajärveläisten keskuudessa, ja miksei olisikaan. Ranta on matala ja hiekkapohjainen, ja sijainti kaikin puolin mitä mainioin. Siksi rannan huono kunto onkin erityisen valitettava. Uimapaikat ovat tärkeitä niin kuntalaisille kuin matkailijoillekin, ja rannoista huolehtimalla meillä on mahdollisuus vaikuttaa sekä omaan viihtyvyyteemme että koko Lappajärven imagoon. 

On kuitenkin haasteellista pitää maisemaa kunnossa, eikä ketään kannata ryhtyä syyttelemään. Ylipään ranta ei suinkaan ole ainoa kunnostusta kaipaava maisema tai vapaa-ajan kohde Lappajärvellä.  On tosiasia, että maalaismaisema on kokonaisuudessaan muuttunut, ihmiset vähentyneet ja laiduntava karja suurilta osin kaikonnut. Rannat ovat pusikoituneet ja järvimaisema piiloutuu. Siksi tarvittaisiin entistä enemmän yleistä valppautta ja kyläyhteisöjen aktiivisuutta, jotta maisemat pysyisivät kunnossa - mutta tämä ei ole mikään itsestäänselvyys. Väestömäärältään pienenevät kylät nojaavat vahvasti tiettyjen, usein ikääntyvien porukoiden aktiivisuuteen. Kun talkooporukoita on nykyisin vaikeaa saada kasaan ylipäätään, olisi epärealistista olettaa vuodesta toiseen samojen ihmisten pystyvän ylläpitämään erinäisiä vapaa-ajan alueita, joita saattaa olla pienellä alueella useitakin. Parikin välivuotta maisemanhoidossa saattaa hankaloittaa tilannetta niin, että seuraavana vuonna pikkutalkoot eivät enää riitäkään alueen siistimiseksi. 

Lappajärven maisemanhoitohanke on ollut lähiaikoina runsaasti julkisuudessa. Hanke pyrkii kartoittamaan ja suunnittelemaan Lappajärven maisemia siten, että pääsisimme eroon rantojen pusikoitumisesta ja järvimaiseman hautautumisesta pajukoiden taakse. Hanke puhuu sekä arvokkaan kultuurimaiseman säilyttämisen puolesta että käytännön toimista, joilla Lappajärvestä saisi entistä viihtyisämmän. Mutta suurin vastuu rantojen ja muiden arvokkaiden alueiden kunnostamisesta valuu silti kyläyhteisöjen harteille. Se on raskas taakka kannettavaksi aikana, jolloin yhä useammat yksittäiset ihmiset ovat vieraantuneet yhteisöllisyydestä. 

Kun puntaroimme asuinympäristömme viihtyisyyttä, tai kun löydämme maisemasta ongelmakohtia, mieleemme nousee helposti kysymys: "kuka tästä vastaa?". Tärkeämpää olisi kuitenkin kysyä: "mitä minä voin tehdä asian hyväksi?"